Mikä?
Woodchipper Massacre on Jon McBriden ohjaama, käsikirjoittama
ja tuottama koominen kauhuelokuva, joka näki päivänvalonsa vuonna 1988.
Woodchipper tunnetaan... tai no, ei tunneta, mutta tunnettaisiin, jos
elokuva olisi tunnettu, äärimmäisen pienestä budjetistaan sekä hyytävän huonoista hyvistä puoskarinäyttelijöistään, kuten esimerkiksi pahamaineisesta Tess-tädistä, jota esittää ohjaaja–käsikirjoittaja Jon McBriden ikioma äiti nimeltä Patricia McBride.
Miksi?
Katsoimme elokuvan siksi, koska Jon McBride on aito,
elävä, oikea, kaunis, mainio, pyhä, puhdas, koskettava, hellä,
patrioottinen, tiukka, upea, hurmaava, eroottinen, häikäisevä,
sykähdyttävä, lämmin ja kansainvälinen ihmisjumala ja Pariisin-matkaaja,
joka on elokuvateollisuudelle sitä, mitä The Velvet Underground on
musiikille. Ja siksi, koska toinen McBriden 80-luvun pätkistä,
karmaiseva Cannibal Campout, oli jättänyt paskaleffaraatiimme lähtemättömän vaikutuksen.
Millainen?
Woodchipper Massacre on kuin illan ainoa kaljapullo. Sen ainut
haittapuoli on se, että se tulee joskus loppumaan. Silloin
huono-onniselle ihmiselle jää mieleen vain se sellainen kauhistuttava
"Mitäs sitten?" -fiilis. Kaljapullo on juotu ja Woodchipper katsottu.
Mitä muuta illassa voisi enää olla? Parempi mennä saman tien vain
nukkumaan ja koettaa vasta seuraavana päivänä tehdä taas jotain
järkevää.
Niin hieno teos on Woodchipper Massacre.
Elokuvan juoni on äärimmäisen yksinkertainen. Olipa kerran viiksekkään
yksinhuoltajaisän luotsaama perhe, johon kuuluivat 25-vuotias
aikamiespoika, universumin tyylitajuttomin teinityttösisko sekä
Vostok-järven alimmista kerroksista ongitun alienhirviömutantin näköinen
pikkuveli. Perheen isän on lähdettävä viikonlopuksi työmatkalle, minkä
vuoksi isä järjestää Tess-nimisen siskonsa kaitsemaan
friikkisirkusmaista perhettään. Siinä juoni pähkinänkuoressa.
Ongelmitta viikonloppu ei kuitenkaan suju. Käy ilmi, että Tess-täti on
armoton, sydämetön, demoninen ja suorastaan kaamea militaristinen ja
äärikonservatiivinen hullu vanha eukko, joka panee perheenjäsenet
ruotuun kenraalin lailla. Lapset eivät saa katsella elokuvia tai
kuunnella musiikkia, koska moinen "moska" ei ole kristityn Tessin
mieleen. Rentouttavan viikonlopun sijaan sisarkolmikko jynssää taloa non
stop -mentaliteetilla puhtaaksi ja joutuu käyttämään kaiken aikansa
kotitöihin.
Lopulta tapahtuu käänne. Tess-täti puukotetaan sattumalta kuoliaaksi. Kyllä, lapset tappavat tätinsä. O-ou. Mitäs nyt tehdään? Mitä jos isi saa tietää asiasta? Minne piilotamme kalmon? Ruumiit eivät näet ole helposti piilotettavissa.
Lapsilla välähtää. Tungetaan täti puusilppuriin! Ongelma: silppuri ei silpo lämmintä eli pehmeää lihaa. Pian täti on sahattu osiin ja sullottu sitten pakastimeen. Jäännökset jäätyvät. Täti on kylmä. Tädin voi vihdoin hävittää!
Noin. Tädin suolenpätkät ovat nyt osa pihanurmikon vihreää kuorrutusta.
Nyt vain odottelemaan isin saapumista työmatkalta, ja kaikki tulee
olemaan hyvin. Niin, isi, täti Tess sai soiton ystävättäreltään ja lähti
aamujunalla eri kaupunkiin. Kyllä, isi, mekin ihmettelimme, miksi täti
Tess käyttäytyi niin oudosti, mutta niin vain tapahtui!
Jotain odottamatonta kuitenkin tapahtuu – perhe saa yllättävän vieraan ennen isin saapumista kotiin! Kuka on tämä mystinen vieras ja miten vieraan käy? Tiedän, että tutiset jännityksestä. Ja pelosta! Myönnä se! Myönnä!
Pelkään, että ainut keino selvittää perheen kohtalo on etsiä kyseinen raina käsiinsä lähimmästä Filmtownista tai Makuunista internetin syövereistä.
Jos tulee oikein kamala ahdistus ja paniikki, niin loppuratkaisua voi
myös tiedustella kommenttiboksissa, joka löytyy tämän viestin lopusta.
Kommenttiboksiin on syytä lähettää myös kaikenkarvaiset risut ja ruusut
ja muut kasvit tästä arvostelusta, arvostelutavasta, sivustosta ja
oikeastaan ihan mistä tahansa. Sana on vapaa.
Mistä elokuva muistetaan?
Eniten leffassa hätkähdytti yksinkertaisen arkinen juoni, joka piti
katsojan yllättävän tiukasti otteessaan. Maininnanarvoista lienee myös
erikoistehosteiden lähestulkoon täydellinen puute – edes verta ei nähdä oikeastaan yhtään – sekä filmin tähden, ei, revontulen
eli messiaanisen Jon McBriden artikulointi ja etunenässä "Oh, wow!"
-fraasin mielipuolinen viljely. Tämä elokuva todistaa vanhan
englanninkielisen sanonnan "less is more" todeksi. Suositellaan nautittavaksi halvan viinan ja kermaisen mansikkajäätelön kera.
Tuomio:
Woodchipper Massacre on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani,
joten objektiivisen arvion raapustaminen on mahdotonta. Sen vuoksi en
myöskään viitsi kehua pätkää maasta taivaisiin, koska se olisi A) tylsää
ja B) palkitsematonta. Puusilppurimassamurhan estetiikka on asia, joka
paskaleffahifistelijän on koettava, löydettävä ja nautittava ihan itse
ja mieluiten vähissä vaatteissa. Tätä kaunista ja erheetöntä elokuvaa
vihaavat vain sellaiset mauttomat mainstream-mutantit, joille Prison Break oli paras sarja vittu ikinä ja jotka kykenevät saamaan orgasmin vain superkallita Terra Nova -erikoistehosteita kuolatessaan. Päätä itse, oletko sinä juntti vai McBride-klaanin kunniajäsen.
Arvosana: 10/10
...eli siis täydet kymmenen pistettä! Onneksi olkoon, Jon McBride! Pidä hyvää huolta sydämestäni, minne ikinä sen sitten mukanasi kuljetatkaan.
Ohjaaja: Jon McBride
Käsikirjoittaja: Jon McBride
Julkaisuvuosi: 1988
Kesto: 90 minuuttia
Maa: Yhdysvallat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti